Deprecated: iconv_set_encoding(): Use of iconv.internal_encoding is deprecated in /home/np1953/domains/inkeri.ee/public_html/libraries/joomla/string/string.php on line 27 Deprecated: iconv_set_encoding(): Use of iconv.input_encoding is deprecated in /home/np1953/domains/inkeri.ee/public_html/libraries/joomla/string/string.php on line 28 Deprecated: iconv_set_encoding(): Use of iconv.output_encoding is deprecated in /home/np1953/domains/inkeri.ee/public_html/libraries/joomla/string/string.php on line 29 Inkeri - Inkerinmaan historiaa
Deprecated: Non-static method JApplicationSite::getMenu() should not be called statically, assuming $this from incompatible context in /home/np1953/domains/inkeri.ee/public_html/templates/gk_publisher/lib/framework/helper.layout.php on line 115 Deprecated: Non-static method JApplicationCms::getMenu() should not be called statically, assuming $this from incompatible context in /home/np1953/domains/inkeri.ee/public_html/libraries/cms/application/site.php on line 250

Inkerinmaan historiaa

  • Viimeksi päivitetty: 24.11.2013 19:32

Inkerinmaa

Inkerinmaa sijaitsee Suomenlahden pohjukassa, Narvajoen ja Laatokan välisellä alueella. Pohjoisessa Karjalan kannaksella se ulottuu Suomen vanhaan rajaan Rajajokeen saakka, idässä Lavajokeen ja etelässä Stolbovan rauhan (1617) rajalle. Inkerinmaa kattaa noin 18 000 neliökilometriä. Rajat vakiintuivat 1600-luvulla, kun Inkeristä tuli Ruotsin kuningaskunnan itäinen maakunta.

Ajalooline Ingerimaa

Inkerinmaa (harmaa) nykyisten Leningradin alueen (valkoinen) rajojen sisällä.

Itämerensuomalaiset heimot

Muinaissuomalaisia heimoja asui Itämeren rannoilla jo 3000 eKr. Niillä oli suhteellisen kehittynyt kulttuuri, jossa harjoitettiin metsästyksen ja kalastuksen lisäksi myöhemmin myös karjankasvatusta ja maanviljelyä. Ensimmäisellä vuosituhannella alueelle levittäytyi slaavilaisia heimoja, jotka järjestäytyivät valtiollisesti vuosituhannen loppuun mennessä.

Siksi suomalaiset heimot jäivät 1100- ja 1200-luvuilla ensin Novgorodin ja sittemin Moskovan alaisuuteen. Uusiltä isänniltä he omaksuivat myös ortodoksisen uskonnon.

Seuraavina vuosisatoina Inkerinmaan historiaa leimasivat Ruotsin ja Venäjän väliset rajakiistat ja sodat, joiden välissä oli lyhyitä rauhanjaksoja. Lännessä vahvistuva Ruotsi puuttui jatkuvasti Suomenlahden pohjukan tapahtumiin. Epämääräinen Pähkinäsaaren rauhan raja (1323) aiheutti myöhemmin selkkauksia.

1500-luvun alkupuolisko oli Inkerille kukoistavaa rauhan kautta, mutta vuosisadan jälkipuoliskolla sorruttiin jälleen sotien ja levottomuuksien kurimukseen. Moskovan rauha (1593) oli Ruotsille vain väliaikaisratkaisu, ja jo 1611 ruotsalais-suomalaiset joukot valtasivat Käkisalmen.

Vuoden 1612 loppuun mennessä oli Ruotsi miehittänyt koko Inkerinmaan. Stolbovassa 1617 solmitussa rauhassa alue liitettiin Ruotsin valtakuntaan voittomaana.

Inkerinmaa Ruotsin yhteydessä

Ruotsalaisvallotus aiheutti ortodoksien paon Inkeristä ja luterilaisten suomalaisten muuton Itä-Suomesta Inkeriin. Muuttajia suosittiin verohelpotuksin ja asevelvollisuudesta vapauttamalla.

Inkeriin asettui talonpoikia Savosta (savakot) ja Karjalan kannakselta Äyräpään kihlakunnasta (äyrämöiset). Muuttajia oli kaikkiaan lähes 20 000. Vuosisadan kuluessa suomalaisasutus Inkerissä ylsi 70 000 henkeen, ja he muodostivat väestöstä 75 %.

Hallinnollisesti Inkerinmaa yhdistettiin Karjalan kanssa (Laatokan pohjoispuolinen Suomen Karjala) yhteiseksi kenraalikuvernementiksi. Rauhanaika elvytti oloja, mutta vuosisadan loppua kohti sotilaskulujen kova kasvu ja katovuodet rapauttivat maakunnan taloutta.

Pietari keskellä Inkerinmaata

Suuressa Pohjan sodassa Inkerinmaa joutui jälleen Venäjän vallan alle. Nevan suulle olivat ruotsalaiset perustaneet Nevanlinnan linnoituksen 1600-luvun alussa. Siitä ei koskaan kehittynyt merkittävää keskusta, ja linnoitustyötkin olivat jääneet puutteellisiksi.

Tsaari Pietari Suuri perusti Nevanlinnan paikalle Pietarin kaupungin, josta hän väkipakolla kehitti uuden Venäjän uuden keskuksen. Pääkaupunki siirrettiinkin sinne 1712. Suurkaupunki muovasi koko Inkerinmaan historiankulkua, ja heti alusta alkaen asettui sinne asumaan myös paljon suomalaisia ympäröivältä maaseudulta.

Luterilaisuutta, suomenkielistä kulttuuria ja sivistystä auttoi Suomen liittäminen Venäjään vuonna 1809. Esimerkiksi Lempaalaan oli perustettu luterilainen seurakunta jo vuonna 1611 mutta 1921 Inkerissä toimi jo 34 seurakuntaa.

1785 Kolppanassa avatiin ensimmäinen suomenkielinen kansakoulu, ja vuonna 1863 perustettiin sinne myös suomenkielinen opettajaseminaari. Sen ansiosta vuonna 1913 Inkerissä sai suomenkielistä koulutusta 8000 lasta 229 eri koulussa.

1870 alkoi ilmestyä ilmestyä ensimmäinen suomenkielinen lehti Suomen ulkopuolella, Pietarin sanomat. 1908 perustettiin lisäksi sosiaalidemokraattisesti suuntautunut sanomalehti Neva ja sen rinnalle konservatiivinen Inkeri.

Inkerinmaan kulttuurielämä eli nousukautta 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Suomalaisilla oli useita kuoroja ja seuroja. Vuonna 1888 Mooses Putro kirjoitti laulun Nouse, Inkeri, josta tuli sittemmin Inkerin kansallislaulu. 1899 Putro ehdotti ensimmäisten inkerinsuomalaisten laulujuhlien järjestämistä, ja vuoteen 1918 mennessä ehdittiin järjestää seitsemät laulujuhlat.

Myös suomenkielinen teatteri toimi. Kustantamo Kirja julkaisi vuosina 1929-1932 kaikkiaan 768 suomenkielistä kirjaa. Inkerinsuomalaisten määrä oli noussut 160 000:een.

Neuvostojärjestelmä muuttaa kaiken

Vuoden 1917 tapahtumat ja lokakuun vallankumous herätti inkerinsuomalaisissa aluksi toiveita suuremmasta autonomiasta. Samoin Suomen ja Viron itsenäistyminen herätti kaikkialla heimoaatteen. Suomessa haaveiltiin Inkerinmaan liittämisestä ainakin osittain tulevaan "Suur-Suomeen".

Virallisella ja käytännön tasolla inkeriläiset eivät kuitenkaan saaneet tukea juuri miltään puolelta. Tarton rauhassa Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä (2.2.1920) vain osa Länsi-Inkeriä liitettiin Viroon. Tarton rauhassa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä (14.10.1920) taas luvattiin Petrogradin kuvernementin suomalaisille vain laajaa itsehallintoa.

Olojen vakiinnuttua elämä nuoressa neuvostovaltiossa näytti varsin valoisalta. Stalinin hallinto kuitenkin kiristi otettaan, ja 1928 alettiin maatilojen pakkokollektivisointi. Käytännössä se merkitsi maatilojen hävittämistä, johon liittyi suurimittaisia sortotoimia. Pohjois-Inkeristä karkotettiin 18 000 ihmistä. 1935 kuljetettiin kotoaan 7 000 ja 1936 vielä 20 000 ihmistä.

Vainojen huippu osuu vuoteen 1937, jolloin Inkerin luterilaiset kirkot suljettiin, suomenkieliset koulut, julkaisut ja radiolähetykset lakkautettiin. Terrorin takia Inkerin väkimäärä väheni 50 000 ihmisellä, joista ainakin 10 000 tapettiin.

Inkerinmaan suomalaiset seurakunnat 1920-luvulla

Inkerinmaan suomalaiset seurakunnat 1920-luvulla.

Maailmansodan käänteet

Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941, se miehitti myös Länsi- ja Keski-Inkerin syyskuuhun mennessä. Neuvostohallinnon puolella epäluotettavaksi katsotut inkerinsuomalaiset saivat jälleen kärsiä: Pohjois-Inkeristä kyyditettiin Siperiaan käytännössä koko suomalaisväestö, 27 000 henkeä. Tuhannet ammuttiin paikan päällä.

Saksan miehitysvyöhykkeelle jääneistä osa pakeni kurjia oloja Viroon, missä heitä vuoden 1942 lopussa olikin jo 18 000. Lisäksi Saksaan oli siirretty 3000 inkeriläistä. Suomi ja Saksa sopivat, että inkerinsuomalaiset siirrettäisiin Suomeen.

Maaliskuussa 1943 alettiin heitä siirtää Paldiskin karanteenileirin kautta Suomeen. Kaikki eivät tahtoneet mennä. Inkeriin jäi 4000 ja Viroon 3000 henkeä. Kaikkiaan Suomeen kuljetettiin kuitenkin 63 000 inkerinsuomalaista. Siellä heidät asutettiin eri puolille maata ja he osallistuivat täydellä panoksellaan Suomen sotaponnisteluihin.

Suomen ja Neuvostoliiton välirauhansopimuksen mukaan kaikki Neuvostoliiton kansalaiset piti luovuttaa takaisin. Samalla heille luvattiin, että he pääsisivät takaisin kotiseudulleen. Suurin osa ilmoittautui vapaaehtoisesti, lisäksi valvontakomissio ja Suomen viranomaiset saivat taivuteltua monia, niin että joulukuusta 1944 tammikuuhun 1945 palautettiin NL:oon 57 000 inkerinsuomalaista.

Suomeen jääneistä 8000 inkerinsuomalaisesta varovaisimmat päättivät paeta Ruotsiin. Neuvostoliittoon tulleista kukaan ei päässyt kotiin, vaan heidät vietiin muualle Venäjälle Kalinin alueelta ja Karjalasta Sverdlovskin alueelle asti.

Inkerinsuomalaiset Virossa

Monilla inkerinsuomalaisilla oli Virossa tuttavia jo sota-ajoilta. Siksi he tulivat omalla riskillä tänne asumaan ja saivat myös työtä. 1940-luvun lopussa neuvostohallinto pakotti heidät kuitenkin lähtemään Virosta.

Inkerinsuomalaiset eivät saaneet itse valita asuinpaikkaansa enne kuin 1956. Siitä jälkeen monet siirtyivät Karjalaan tai Viroon, koska viron kieli ja elämäntapa oli lähinnä heidän omaansa. Vuoden 1989 tietojen mukaan heitä asui Virossa 16 500.

Painostus jatkui kaikkialla Neuvostoliitossa aina 1980-luvun loppuun asti, jolloin Virossa alkoi kansallinen herääminen. Sen myötä kasvoi myös inkerinsuomalaisten kansallinen itsetietoisuus, ja omasta olemassaolo uskallettiin ruveta puhumaan taas julkisesti.

Ensimmäinen inkerinsuomalaisten yhdistys Neuvostoliiton alueessa perustettiin Tartossa lokakuussa 1988. Sitä seurasivat muut suuret inkeriläisyhteisöt mm. Tallinnassa ja Leningradissa. Tammikuussa 1989 paikallisseuroja edustamaan perustettiin kattojärjestö, Viron inkerinsuomalaisten liitto.

Suomen presidentti Mauno Koivisto nimesi inkerinsuomalaiset ensimmäistä kertaa ulkosuomalaisiksi keväällä 1990. Koiviston mukaan inkerinsuomalaisille piti myöntää paluumuuttajan status, oikeus palata esivanhempien maahan. Tähän mahdollisuuteen ovatkin 1990-luvun aikana tarttunut ainakin 30 000 inkerinsuomalaista Virossa ja Venäjällä.